Tunnustuspalkinnot

Tunnustuspalkinnot

2023

HELI MÄENPÄÄ PUOLUSTAA ELÄINTEN OIKEUKSIA JA KIRJOITTAA TÄLLÄ HETKELLÄ KIRJAA KISSOJEN PUOLESTA

Salon Lahnajärvellä asuva Heli Mäenpäällä eläitensuojelu on ollut elämäntapana jo varhaisesta iästä lähtien.  Hän on aktiivinen alan keskustelija tavoitteenaan yhteiskunnan asenteiden muuttuminen eläinten nykyisestä esineisiin vertautuvasta asemasta ihmisten kanssa tasa-arvoiseen suuntaan.

Media-alan ja kirjoittamisen ammattilaisena hän on halunnut käyttää osaamistaan eläinten hyväksi. Viime vuonna häneltä ilmestyi kirja 25 tarinaa reascuekoirista – Etsii omaa ihmistä (Julkaisija Johnny Kniga, Helsinki 2022). Kirjassa on kahdenkymmenenviiden adoptoidun koiran selviytymistarinat. Siinä kerrotaan, mistä koirat ovat lähtöisin, millaisissa oloissa eläneet ja miten ne ovat päätyneet uusille emännilleen ja isännilleen. Kirja toimii myös tietopakettina sille, miten koiran tausta vaikuttaa sen uuteen arkeen, mitä asioita adoptoidun koiran kanssa kannattaa ottaa huomioon ja mistä löytää tarvittaessa apua.

Suomessa koiran arvostus on yleisesti hyvä ja useimmiten koiraa pidetäänkin täällä perheenjäsenen asemassa. Reascuekoirista kirjoittaessaan Heli huomasi kuitenkin havahtuneensa suomalaisten kissojen kohtaloihin ja huomanneensa, että miellä on olemassa myös oma eläinsuojelullinen ongelma, joka kaipaa esille tuomista ja ihmisten sitoutumista asian ratkaisemiseen. Heli uskoo valistukseen ja empatian opettamiseen ja nyt hänellä on työn alla kirja kissoista. Jäämme siten innolla odottamaan uuden kirjan ilmestymistä.

Kristiina Snellman-säätiö palkitsi 1.4.2023 Heli Mäenpään 1 500,00 euron arvoisella tunnutuspalkinnolla.

Kristiina Snellman-säätiön Rita Tainio (oikealla) ojentamassa Heli Mäenpäälle (vasemmalla) tunnustuspalkinnon kunniakirjan ja onnittelukukat. Helillä on kotonaan 7 erilaisista lähtökohdista pelastettua koiraa, joista jokaiselle on nyt suotu turvallinen ja rakastettu loppuelämä.

2020 

Ensimmäinen tunnustuspalkinto myönnettiin 14.12. 2020 erityisesti hevosia hoitavalle eläinlääkäri Katja Hautalalle, Espoo. Hautala on osoittanut käyttävänsä työssään positiiviseen palkitsemiseen perustuvaa toimintamallia hankalien potilaiden hoitamisessa. Malli vaatii potilaskäyntikerroilla eläinlääkäriä panostamaan enemmän aikaa asiakasta kohden, mutta näin toimiessaan hän auttaa eläintä sietämään siihen kohdistuvia toimenpiteitä ja parantaa siten isojen ja voimakkaiden eläinten ollessa kyseessä myös eläinlääkärin ja häntä avustavan henkilön työturvallisuutta.  

Myy- hevosen Piikkikoulu

Myy on 9-vuotiaaksi kääntyvä suomenhevostamma ja se on kärsinyt piikkikammosta koko ikänsä.  Mitään traumaattista sille ei ole sattunut eikä sen ole tarvinnut koskaan käydä läpi vaativaa hoitoa edellyttävää sairastumista. Sitä on ainoastaan rokotusohjelma mukaisesti rokotettu, mikä on riittänyt epämukavan mielleyhtymän syntymiseen ja johtanut reagoimaan pistämiseen hyvin voimakkaasti vastustaen. 

2017 Myylle oli varattu aika eläinlääkäri Katja Hautalalta hampaiden raspausta varten ja samassa yhteydessä oli tarkoitus jälleen rokottaa hevonen. Hampaat oli tähän asti hoidettu ilman rauhoittamista, mutta eläinlääkäri piti parempana vaihtoehtona rauhoittaa hevonen toimenpiteen ajaksi. Piikkikammosta puhuttiin ja hevonen osoitti heti hyvin selvästi oman mielipiteensä. Vaikka juuri sillä nimenomaisella kerralla jäikin pistämättä, tilanteesta lähti etenemään positiivinen kehitys kohti parempaa. Varattiin eläinlääkärin ehdotuksesta uusi aika, jolloin hevosen kanssa aloitettaisiin piikkikoulu, oppiminen pois pelosta ja voimakkaasta reaktiosta. Siedättäminen aloitettiin aluksi eläinlääkärin koskettamisella kaulasuonen kohtaa.  Kun hevonen sieti tämän hiljaa ja kiltisti, sille annettiin palkinto.  Koskettelua toistettiin samalla tapaamisella useaan kertaan ja vähitellen siihen lisättiin mukaan rapinaääniä ja ”teräviä” tökkäyksiä. Harjoittelun seurauksena varsinainen pistäminen aiheutti vain pienen reaktion ja hevonen voitiin rokottaa ja rauhoittaa pistämällä kaulasuoneen. Seuraavina vuosina toimittiin samalla tavalla onnistuneesti.   

Hyvin tärkeää tässä oli nimenomaan eläinlääkärin toiminta ja halu auttaa eläintä sille tukalassa tilanteessa pakkokeinojen käyttämisen sijasta. Eläin ketjuttaa mielessään sille epämiellyttävän tapahtumasarjan, jossa yhdistyvät niin vieras ihminen, hajut, äänet, jännitys, tilanteessa aikaisemmin tapahtunut toiminta (panikointi) ja koettu kipu. Se on monimutkainen prosessi, jonka eläin voi oppia yhdestä ainoasta kerrasta, mutta sen purkaminen vaatii jokaiselta osalta luottamuksen syntymistä ts. vierasta ei tarvitse pelätä, vaikka läsnä olisi lääkeaineiden haju, rapinaäänet steriilin pussin avaamisesta ja nipistävä kipu. Ei siis ole täysin sama asia, että vain hevoselle tuttu henkilö tekee harjoittelun, vaikka sekin tietysti vahvistaa uuden käyttäytymismallin omaksumista.

Jo on lokoisat oltavat. Jokaisen eläimen soisi olla rakastettu.

Eläinlääkäri Katja Hautala Myy hevosen kanssa.